Tekstit

Näytetään tunnisteella Liminganlahden yhtenäiskoulu merkityt tekstit.

Ritva-opettaja piirtää ja kertoo satuja

Kuva
Jos opettaja harjoittelee jotain 36 vuotta, hän kyllä osaa jotain. Minulle kävi niin hauskasti, että veri veti vanhoihin tottumuksiin ja sain mennä piirtämään ja lukemaan satua omaan kouluuni Linnukan alakouluun, joka kuuluu nykyään Liminganlahden yhtenäiskouluun. Sadunlukupäivä oli Sadun nimipäivänä, jolloin muuallakin Suomessa luettiin satuja oikein olan takaa. Marja-opettajan kanssa kuviot sujuivat niin, että en muistanut olleeni koulusta poissa jo toista vuotta. Oppilaat olivat niin ihania ja kilttejä. He kuuntelivat satua hiiren hiljaa. Ilmaisu on juuri sopiva kuvaamaan luokkatunnelmaa. Liidut olivat paikoillaan taulun reunalla ja odottivat piirtäjää. Opettaja lukee hiirisatua ekaluokkalaisille Liminganlahden koulussa. Kuvaaja Marja-ope Hiiripiirros syntyi sadusta. Kuvaaja Marja-ope

Ei voisi vähempää kiinnostaa! Siis videonteko!

Kuva
Liminganlahden yhtenäiskoulun digikerholaisia. Kerhossa on lähes kaksikymmentä diginatiivia. Digikerhossa oli tarkoitus tällä kertaa opettaa videon tekoa. Toin tunnille oman videokameran ja esittelin sitä. Oppilaat odottivat malttamattomasti, että pääsevät katsomaan netistä videoita. Toisten tekemiä. Totta siis on, että vain 1 prosentti meistä tuottaa sisältöä nettiin. Suuri osa jakaa toisten tekemää ja loput vain surffailevat. Kävimme läpi lähes kaikki asiat, joita suunnittelin Googlen Driveen, siis teoriassa. Diginatiivit halusivat kuulokkeet, jotka he osasivat jo liittää koneeseen ja tehdä wizardit ynnä muut koukerot. Hassua, että vieläkään lapset eivät osaa sen sijaan sulkea tietokoneita. Siitä vain näyttö pois päältä ja pupun pää pensaaseen. - Kerrataan ensi kerralla, sanoi opettaja. Emme ole kuitenkaan tehneet turhaa työtä, koska joku oppilaista on jo koodannut. En kyllä olisi uskonut, että sekin onnistuu ILMAN OPEA. http://scratch.mit.edu Tutustuin oppila...